Tuusulanjärven Urheilukalastajat (TJUK) järjesti taas perinteiseksi muodostuneen lasten ja nuorten onkipäivätapahtuman Järvenpään Tervanokassa tässä viikolla. Tapahtuma oli tarkoitettu alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka halusivat tutustua perinteiseen rannaltaongintaan ja halusivat itse kalastaa ongella. Välineiksi tarvittiin vain onkivapa ja siihen kuuluva onkilaite sekä syöteiksi onkimadot. Seuramme onkin järjestänyt näitä tapahtumia vuosittain 1980-luvulta saakka ja niissä on vuosittain ollut mukana 50-100 lasta ja nuorta.
Näin isoon tempauspäivään tarvittiin tietenkin kalakummeja ja muuta talkooporukkaa auttamaan. Aikaisemmin keväällä kävinkin kalakummikoulutuksen seuran majalla, jonka järjesti Suomen Vapaa-ajan kalastajien Janne Rautanen. Hän vastaa järjestössä nuoriso- ja perhetoiminnasta. Kalakummit vierailevat kouluissa ja eri tahojen järjestämissä lasten ja nuorten tapahtumissa opastamassa ja perehdyttämässä lapsia ja nuoria kalastuksen saloihin. Onkipäivätapahtuma olikin mainio paikka päästä juuri tekemään sitä työtä mitä kalakummit tekevät.
Tällä kertaa sääkin oli lämmin ja aurinkoinen. Lapsille oli mukava opettaa/opastaa kalastusta vaikka onkiminen on suht koht helppoa. Mukavasti oli taas jälleen porukkaa kasaantunut tälle tapahtumalle. Mukana oli jopa vain kolme vuotiaita kalastajan alkuja ja jututhan näillä pienillä sankareilla oli kuin vanhalla kalamiehellä. Kalastus taittui osalta ongelmitta, mutta kyllä siellä parit sotkut sai selvittää milloin puusta taikka puskasta. Avustelin myös syöttien kanssa ja kalan irrottamisessa sekä tulihan sitä kiivettyä myös kerran puuhunkin. Kaikki ei välttämättä uskaltaneet käsitellä kaloja niin auton myös siinä minkä ehdin. Hienointa oli kummiskin nähdä, kun lapsien suuret hymyt loistivat pitkälle heidän saaliidensa kanssa. Vaikka kalat eivät olleet suuria niin ne merkitsivät lapsille paljon. Kalasaalit vaihtelivat 5g-161g välillä punnituksessa. Kalastuksen päätteeksi tarjolla oli tietenkin myös mehua ja keksiä lapsille ja mitaleitakin jaettiin sarjansa kolmelle parhaalle.
Kalakummin työ oli minun mielestäni todella mukavaa ja hauskaa näin ensimmäisen kokemuksen jälkeen. Jatkossa tulen varmasti osallistumaan tuleviin tapahtumiin ja lähtemään leireille mukaan ohjaajaksi. Kalastushan kannattaa aloittaa pienestä pitäen!
Pari viikkoa sitten täytin kahdeksantoista (?!). Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Sitä, että mä joudun ensimmäistä kertaa elämässäni ostamaan kalastusluvat. Tein sen juuri äsken ja se yllätti miten helppoa onkaan.
Tässä teille uusille kalastajille tai muillekkin kahdeksantoista vuotta täyttäneille, ohjeet lupien hankintaan.
Ensimmäisenä, etsi sivusto nimeltä www.eraluvat.fi
Etsi sivustolta kohta, jossa lukee ”Kalastus” ja sen alapuolelta kohta ”Kalastonhoitomaksu”
Skrollaa sivun alaosaan ja siirry verkkokauppaan (jos haluat ostaa netistä)
Sen jälkeen tehdään tunnukset kyseisille sivuille ja edetään vaihe vaiheelta tilaukseen ja maksamiseen jne.
Niin kuin mainitsinkin, lupien hankinnan helppous yllätti mut. Luvan saa tulostettua, mutta lisäksi sen saa näppärästi sähköpostiin. Sieltä se ei ainakaan voi hukkua. Netistä löydät myös ohjeet, missä lupa ei ole voimassa.
Mulla on luvassa todella, todella kiireinen kesä. Töitä, remonttia ja lukemista ylioppilaskirjoituksiin. Mukaan mahtuu myös ehdottomasti mökkeilyä sekä kalastusta.
Yllä pikku Eerika Norjassa. Vuosi oli 2006, eli tasan 10 vuotta sitten.
Olin tuossa yksi päivä Helsingin keskustassa katsomassa graafikko ja kuvittaja Sakke Yrjölän kalapiirroksia. Kalojen tunnistepiirustukset olivat esillä Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä. Hänen tekemät kalakuvat on alun perin julkaistu Suomen Kalat -teoksessa ja Suomen kalalajien tunnistusoppaassa, mutta nyt myös näyttelynä meille kaloista ja kalastuksesta kiinnostuneille.
Yrjälä on erikoistunut lajikalastukseen. Kaloissa häntä kiinnostaa niiden kauneus ja moninaisuus. Tämä näkyykin hyvin näissä selko värisissä kalapiirustuksissa. Vieheiden teon hän aloitti vaappuilla ja tätä nykyä hänen jerkit ovat suosittuja ja tunnettuja.
Huomasin heti, että piirustuksiin on mennyt todella paljon aikaa ja hän on nähnyt kovasti vaivaa. Niin monista väreistä ja pienistä yksityiskohdista oli saatu upeita kaloja. Näyttelyssä oli esillä toistakymmentä kala taideteosta. Esillä oli mm. turska, karppi, kuha, siloneula, kirjalohi ym. Teokset oli tehty akvarellipaperille ja väritetty vesiväreillä. Ne olivatkin kaikin puolin hienoja ja niin aidon näköisiä.
Oma lempi kalakuva oli kuitenkin taimen, joka hohti kuin paalupaikalla sen hienoilla oranssin ja keltaisen vivahtavin sävyillä. Sen pilkut olivat myös aseteltu upeasti. Seinällä oli myös todella komean näköinen hauki, jolla oli kultaiset suomut tehty tarkasti piirtäen.
Yrjölän oma suosikkikala on isosimppu. Olen myös itse päässyt näkemään simppuja, kun olin kalastusreissulla Ahvenanmaalla. Aika rumia ja häijyn näköisiä otuksia ne kyllä ovat, mutta Yrjälän teokset olivat aika siistin näköisiä.
Muistaakseni härkäsimppu :)
Ahvenanmaalla kalastamani simput.
Isosimppu Yrjälän piirtämänä.
Kyseiset kalapiirrokset olivat myös myynnissä, mutta minun opiskelijabudjettiin ne ei ihan sovi. Hänellä on mennyt piirustuksiin 1-5 päivää per työ, joten pitäähän niiden jonkin verran maksaakin. Ja Sakkehan oli piirtänyt niitä liki 100 kpl. Koko urakkaan hänellä on mennyt 2,5v, sillä hän on kalastanut lähes kaikki lajit itse. Näin hän on varmistanut, että kalat on heti valokuvattu ja kaloissa on vielä todelliset värit.
Kannattaa ehdottomasti käväistä katsomassa, jos Helsingissä on pyörähtämässä. Kalapiirroksia pääsee katsomaan aina elokuun puoleenväliin asti Luonnontieteellisen keskusmuseon kahvilassa.
Edellisessä postauksessani kerroin teille, että luvassa on kiireinen kesä. Siispä minulle on tärkeää käyttää kaikki ylimääräinen aika hyödyksi.
Äidilläni on tapana lähteä aina aamuisin mökillä ollessamme soutulenkille. Viime viikolla hyppäsin mukaan kyytiin (lisäpainoksi) seuraksi. Ja tietenkin vapa oli matkassa. Siinä saatiin taas kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sain seurata kaunista aamua ja luonnon heräämistä, nauttia auringosta ja ennen kaikkea kalastaa samalla. Tälläiset pienet jutut tekevät mun arjesta paljon kevyempää ja mukavampaa.
(Vaikka nyt kylmä onkin, niin tää ei ole tämän kesän kuva;) Kuva syksyltä 2014, jos oikein muistan)
Haluaisin kuulla myös millainen kalastus tekee teidän arjesta kevyempää ja mukavampaa?
Kommentoikaa alle kuvan kanssa tai ilman, että mikä on just sun arkea keventävää kalastusta. Ja hei, tietenkin palkintoja jaossa. Kahdelle parhaalle lähetän Lotto-lippa vuosiuistimen. Aikaa osallistua kilpailuun on koko heinäkuun ajan.
Ravustuskausi on paree aikaa meneillään niin ajattelin kertoa tässä blogissa omista ravustuskokemuksista. Itse ravustuskausihan pyörähtää käyntiin aina heinäkuun 21. päivänä klo 12 ja päättyy lokakuun lopussa. Kuumin sesonki kestää syyskuun puoliväliin saakka. Ravustuksessa tulee myös muistaa, että on luvat kunnossa. Ravustukseen tarvitsevat aina 18-64 vuotiaat kalastajat erillisen kalastusluvan kalaveden omistajalta sekä myös Valtion kalastonhoitomaksu tulee olla suoritettuna. Ravuilla ei ole valtakunnallista alamittaa, mutta kalastusalueet voivat niitä asettaa. Hyvänä saaliskokona pidetään vähintään kymmentä senttiä.
Itse en ole käynyt ravustamassa niin eritysien monta kertaa. Olen ollut mukana parilla Tuusulanärven Urheilukalastajien ravustusleirillä ja ihan mukavaa hommaa se on ollut. Jännitys on aina kova, kun mertoja menee kokemaan, että onko jotain edes mennyt mertaan. Syöttinä yleensä käytetään kalanpalasia. Särki on käytetyin ja paras syötti, mutta myös muut syöttikalat kuten lahna kelpaavat ravuille. Syötiksi löytyy myös niin sanottuja papanoita tai jonkinlaista rehua, jota voi käyttää syöttinä. Rapuja voi pyytää monella eri tavoilla. Suosituimpana pyyntivälineenä toimii muovista valmistettu rapumerta. Merrassa on suuri sisääntuloaukko, joka helpottaa rapujen sisäänpääsyä. Irrotettavaan syöttipidikkeeseen syötin asennus on helppoa. Pikalukituksen avulla merran avaa ja sulkee merran keskeltä, joten tyhjentäminen on nopeaa. Rapuja voi poimia käsin ja erilaisia rapukeppejä apuna käyttäen sekä myös rapuhaaveilla.
Merrat lasketaan yleensä päivällä ja käydään kokemassa yön jälkeen. Rapu liikkuu eniten hämärässä. Mertoja kannattaa käydä kokemassa aivan aamuhämärässä tai jopa pimeässä. Ne kerrat jolloin olen ravustanut ovat olleet Keravanjoella Kellokoskella. Saalista ollaan saatu hyvin. Ravut viihtyvät erityisesti pienissä tai keskikokoisissa järvissä esimerkiksi virtauspaikkojen läheisyydessä. Suomessa pyydetään joko kotimaista jokirapua ja pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua. Ravut tunnistaa siitä, että täpläravulla on vaalea täplä saksen hangassa kun taas jokiravulla on pieniä piikkejä selkäpanssarin molemmin puolin. Suomessa suurin enemmistö saaliista on täplärapuja. Täplärapuja pyydystetään järven rantojen ja karikoiden kivikkopohjilta. Lumpeikot ja veteen kaatuneiden puiden vierustat ovat hyviä pyyntipaikkoja. Olemme myös käyneet koeravustamassa Paraisten kalakoulumme kanssa erilaisissa puroissa ja lätäköissä, joka oli erittäin mielenkiintoista. Kyllä ne ravut matelee erikoisissa paikoissa.
Uutena asiana tänä vuonna on uuden kalastuslain myötä kaupallisten kalastajien täytynyt rekisteröityä ELY-keskukseen. Virkistyskalastajan ei tarvitse rekisteröityä jos myy kauden aikana enintään 300 rapua ja vain suoraan kuluttajille.
Rapujuhlissa onkin hyvä herkutella näitä saksiniekkoja!
Tosiaan Bulgaariassa, kun olin lomailemassa niin päätin lähteä kalastusopas reissulle. Oli keskiviikko aamu jolloin oli herätys 5.30 aamulla. Syy aikaiseen herätykseen oli, että päivällä jos reissuun olisi lähtenyt niin se olisi voinut olla hieman tukalaa. Merellä +36 asten lämmössä ja täydessä auringo paisteessa. Noh aamulla oli onneksi vain +25 astetta lämmintä, kun aurinko ei ollut vielä noussut. Odotukseni olivat liian suuret reissusta, mutta miksi mennä moittimaan kun ihan hauskaa se oli. Kalastusmuotona oli samantyyppinen, kuin Suomessa kutsuttu silakanlitkaus. Kaikenäköisiä kaloja sain. Oppaalta piti aina kysyä lupa, että saiko kaloihin koskea itse, sillä osa kaloista oli myrkyllisiä. Kaloja sain peräti 30 kalaa kun taas .
Aikalailla kuukausi takaperin oli taas mun viikonlopun ohjelmassa perinteiset SM-toimintakisat. Tällä kertaa kisat kisattiin Kangasniemessä, lähellä Mikkeliä.
Perinteisesti kisoissa on kuusi lajia, joista viisi tiedetään etukäteen ja yksi on yllätyksenä joukkueille. Näihin viiteen lajiin kuuluu: tietokilpailu, kalaviesti, taitoviesti, kalantunnistus ja casting.
Tietokilpailussa on yleensä kymmenen kala-aiheista kysymystä, joihin joukkueet yrittävät vastata parhaansa mukaan.
Kalaviestissä tarkoituksena on onkia vuoron perään mahdollisimman paljon kalaa. Joskus saatetaan hakea isointa kalaa ja joskus taas kalojen yhteispaino ratkaisee.
Taitoviestissä puolestaan kilpailu jaetaan joukkueen kesken kolmeen täysin erilaiseen osaan. Ensimmäisessä osassa joku joukkueesta kasaa onkilaitteen, toinen käy onkimassa kalan ja kolmas puolestaan perkaa saadun kalan.
Kalantunnistuksessa joukkueen on tarkoitus tunnistaa mahdollisimman monta kalalajia. Kilpailussa on yleensä niin, että väärästä vastauksesta saa miinuspisteen, siispä vastauksesta pitää olla ihan varma.
Castingissa eli tarkkuusheitossa jokainen kilpailija heittää heittopainolla tai perholla mahdollisimman tarkasti maalitauluun. Maalitauluna on iso matto maassa, jossa on pisteet 4,6,8,10 Mun omasta mielestä tämä on ehdottomasti haastavin osakilpailu, ihan vaan, koska paineet on jäätävän kovat, kun muut ympärillä katsoo sun suoritusta. Yleensä casting on myös aika ratkaiseva osakilpailu sijoitusten suhteen. Mutta jostain syystä tää on silti aina hauskinta.
Tänä vuonna yllätyslajina oli heittokalastusta veneestä. Tämä oli myös hauska osakilpailu. Ainoa ongelma oli veneen paikoillaan pitäminen, koska tuuli oli kova. Muutama joukkue sai kalaa, mutta aika moni taisi jäädä ilman.
Parasta näissä kisoissa on aina se yhteishenki ja kaverit. Monia näkee vaan sen kerran vuodessa, joten kaikkia on aina huikeen kiva nähdä. Kiitos siis kilpailijoille, toimitsijoille ja kokille. Tiedättekös mitä!! Nää oli mun viimeiset kisat kilpailijana, enää en voi osallistua joukkueeseen, kun kahdeksantoista vuotta tuli mittariin. Ehkä seuraavaks sitten joukkueenjohtajana, never know..
Voittajajoukkue oli tänä vuonna Kaakkois-Suomi 1, hopealla oli Häme 2 ja pronssilla Etelä-Savo 2!!
Ihanaa syksyn alkua! Muistetaan nauttia ihanista ilmoista
Koulu ja syksy on päässy kivasti käyntiin. Mulla jatkuu opinnot toista vuotta taas Paraisilla Livian kalatalousoppilaitoksella. Tämän vuoden jälkeen koulua olis jäljellä vielä yks vuosi. Opiskelun lisäksi touhutaan paljon kalastuksen parissa koulukavereiden kanssa. Olemme nytten monesti lähteneet koulupäivän jälkeen Lohenrenkaalle kalalle poikapoppoolla. Matka autolla sinne asuntolaltamme kestää noin tunnin verran.
Lohenrengas on yksityinen virkistyskalastuspaikka Huhdanmäen kupeessa, Mutaisten kylässä, Salon kaupungissa. Paikka sijaitsee Teijon kansallispuiston läheisyydessä. Alueella on kolme lohikaloille rakennettua luonnonmukaista järveä. Niihin on istutettu kirjolohta, taimenta, siikaa sekä rapuja. Meidän saaliiksemme on ainoastaan jäänyt kirjolohta. Lohenrenkaalla voi kalastaa kaikilla vapavälineillä. Me ollaan kalastettu virvelillä ja perholla. Perhokalastus on hieman vaativampaa siellä sillä paikka on keskellä metsää ja puita on ympäriinsä. Vaatii vähän taitoa ettei ole vieheet puussa kiinni.
Viime reissusta jäi käteen itselleni yksi kirjolohi, jonka sain perhokalastamalla. Mukana minulla oli myös GoPro, jolla sain tallennettua kalan väsytyksen. Myös ystäväni Jokella oli kuvausvermeet mukana sillä hän tekee Youtubeen videoita nimellä Nordic Fishing Addicts. Lähipäivinä voitte katsoa videon kalareissustamme hänen kanavaltaan. Lohenrenkaalla järjestetään myös usein Suomen SM -perhokalastuskisojen karsintoja ja muita kilpailuita, joten kyseessä on aika tunnettu kohde.
Lohenrenkaalla kalastus on mukavaa. Paikka on rauhallinen ja kaunista metsäaluetta. Päivänpäätteeksi olemmekin vielä paistaneet makkaraa paikan laavulla. Paikka on iloksemme auki vuoden jokaisena päivänä ja luvankin saa helposti ostettua läheisyydestä sijaitsevasta kioskista. Paikanpäällä odottaa aina hyvä henkilökunta ja sieltä voi lähteä aina hyvin mielin pois ja palata uudelleen ensikerralla.
Silakkamarkkinat on erityisesti kalastajien oma tapahtuma. Mukana markkinoilla oli 17 kalastajavenettä ja mökeissä myi 16 kalastajaa kalatuotteitaan
Lyypekinlaiturin puolella oli myös Kalatalouden keskusliiton piste, jossa oli Itämeren kaloja akvaariossa ja tietoa uudistetusta kalastuslaista. Helsingin kaupungin liikuntavirasto oli myös esille ja heiltä sain paljon tieto eri kalastuspaikoista Helsingissä. Yllätyin kuinka monipuolista palvelua heillä on ja paljon eri paikkoja Helsingissäkin on käydä kalassa.
Silakkasoutu on Helsingin ja Turun kaupunkien vuonna 2007 käynnistämän Itämerihaasteen (http://www.itamerihaaste.net) haastetapahtuma. Rotareiden organisoima neljäs Silakkasoutu järjestettiin myös avajaissunnuntaina. Viisi rotaryklubia eri puolilta Vantaanjoen valuma-aluetta haluaa toimia aktiivisesti ja konkreettisesti puhtaiden lähivesistöjen (purojen, jokien, järvien) hyväksi. Tämä tietenkin on minusta erityisen hyvä juttu sillä olen itse kalastellut Vantaanjoessa ihan pienestä asti. 13 kirkkovenekuntaa souti Itämeren ja lähivesien puolesta. Kirkkoveneet lähtivät Töölönlahdelta Finlandia-talon edustalta ja soutivat Kauppatorille Lyypekinlaiturille. Mukaan Silakkasoutuun oli ilmoittautunut yli 200 ihmistä. Silakkasoudulla saatiin kerätty 15 000 euroa Itämeren hyväksi ja ne kohdistetaan Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistykselle. Soutuun osallistuvat venekunnat tekivät myös näkösyvyyden mittauksia, jolla voi tarkkailla merialueen vedenlaatua Helsingin edustalla.
Tänä syksynä kalakoulun aherruksen lisäksi pääsin vähän lomailemaan Kanarialle, Play Del Inglesiin. Lähdin viikon reissuun tervehtimään isovanhempiani Espanjan aurinkoon. He olivatkin järjestäneet minulle loman aikana pari kalastusreissua, kun he tietävät, että kalastus on mun mielestä parasta tekemistä etenkin lomalla. Tässä blogi postauksessa ajattelinkin, että haluaisitte kuulla jotain kalastuksesta Kanarialla.
Kaksi fisureissua oli tiedossa siis loman aikana. Ensimmäisellä reissulla osallistuin paikallisen kalastus- ja opasyrityksen reissuun. He tulivat aamulla hakemaan minut hotellilta ja vievät rantaan, jossa kalastusoppaat ja vene odotteli. Meitä lähti reissuun kourallinen turisteja. Satamassa oli monen monta erilaista venettä. Tarkoituksena oli vetouistella ja täkykalastaa barrakudaa ja tietenkin ihmetellä muita sivuosumia siinä päivän aikana. Me lähdimme reissuun mielestäni aika isolla veneellä. Meillä oli myös oma kapteeni, joka ohjasi venettä (ohjaustornista) ylhäältä.
Vetouistelu ei tuottanut tulosta, kun menimme ottipaikoille. Viritimme sitten pohjaonget veteen niin johan ensimmäinen barrakuda oli ylhäällä. Ei kestänyt kauaa kunnes siimanpäähäni iski myös rausku. Rausku oli myrkyllinen ja sitä jouduttiin käsittelemään hanskat päällä ja veneen ulkopuolella. Hetken siinä oli taas hiljasta ja samalla syötiin siinä eväitä. Mutta taas alkoi nykiä ja kelasin ylös ihmetellen, että mitä sieltä tulisi. Noh, mun elämäni ensimmäinen makrilli. Aurinko paisto polttavasti, mutta onneksi merellä kävi pieni napakka tuuli. Hieman aallot häiritsivät kalastusta, kun vene keinui niin paljon välillä, että ei pysynyt pystyssä. Hiukan oli erilaista kalastella kirkkaissa vesissä ja erilaisten kalojen parissa.
Pari päivää myöhemmin sain uuden mahdollisuuden lähteä kalalle suomalaisen kalastusoppaan Mörrin kanssa. Tällä kertaa reissuun lähdettiin vähän pienemmällä veneellä ja omalla porukalla.
Reissuun lähdettiin nyt myös heti aamusta vene trailerilla kiinni Mörrin autossa. Vene laskettiin ja ajettiin suoraan ottipaikoille. Pohjaongintaa oli luvassa. Kaloja tuli paljon etenkin pallokaloja ja muita uusia lajeja, joita en ollut ennen nähnyt. Me täkykalastimme myös meidän saamillamme kaloilla. Kiinnitin erityisesti huomiota, kun kohona käytettiin normaalista poikkeavaa ilmapalloa. Saimme yhden myrkyllisen pallokalan sillä viritelmällä. Kala oli raadellut meidän syöttikalamme täysin.
Reissu onnistui hyvin ja oli mukavaa kalastella rauhassa. Mörri opasti ja neuvoi niin, että tuota kalatietämystä tuolta Kanarialtakin tuli saatua. Paluumatkalla päätimme vielä vetouistella parit ottipaikat lävitse. Noh eihän se turhaan ollut, kun loppumetreillä siimanpäähän iski hyväkokoinen barrakuuda. On muuten ihan mieletöntä päästä näillä ulkomaan reissulla kalaan. On noita kaloja vaan nii paljon erilaisia eri paikoissa.
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea Suomi 99 vuotta. Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme lähteä mökille katsomaan löytyykö jo jäätä. Kyllä löytyi. Tärkeää jäätilanteen selvittämisessä on oikeat välineet.
Mitä tärkeitä välineitä kuvasta löytyykään? Meillä oli mukana kaikki hyödylliset välineet, jotta jäällä uskaltaa kulkea huoletta. Matka jäälle aloitettiin testaamalla meneekö koitinkeppi jäästä läpi. Tässä tapauksessa ei mennyt ja uskallettiin mennä pikkuhiljaa eteenpäin. Kun olimme mennet vähän eteenpäin kairasimme jäähän reiän ja katsoimme kuinka paksu jää on. Yleensä noin 5 cm jää kestää ihmisen painon, mutta 10 cm on hyvä olla, eikä teräsjää varmasti petä. Varusteina on hyvä olla myös naskalit, varsinkin jos liikkuu yksin. Heittoliina on hyvä olla mukana, jos liikkuu jäällä isommalla porukalla.
Kun jään kestävyys oli varmistettu, oli mielettömän ihanaa luistella ja katsella maisemia, tietenkin naskalit kaulassa koko ajan.
Rannassa pystyi bongailemaan myös kaloja kirkkaan jään lävitse. Kuvassa ei näy kalaa, mutta pohja hyvinkin.
Pilkkiminen kirkkaalla jäällä on hienoa, sillä voit omin silmin nähdä kalan tarttumisen pilkkiin. Tänäänkin sitä päästiin ihmettelemään ja päivän ainoan saaliin kalasti Äiti Rautanen.
Tältä näytti maisema päivälevon aikana…
Ja tältä näytettiin päivälevolla…
Jää oli uskomattoman sileää, kyllä kelpasi luistella ja nauttia auringosta.
Terkut Rautasen sisarilta. Näihin kuviin ja tunnelmiin on kiva päättää tämä päivä. Rauhaisaa Joulun odotusta.
Rysä on katiskan sukua oleva kalanpyydys, joka on Suomessa ollut käytössä jo 1500-luvulla. Rysä eräänlainen pinnalla kelluva iso katista. Rysän malli on pysynyt perinteisenä vuosisadasta toiseen. Rysässä oli alun perin puiset kaaret eli vanteet. Näiden vanteiden ympärille pingotettiin verkko. Rysässä on vaihteleva määrä nieluja ja myös malli on vaihdellut kalastusolosuhteiden mukaan. Rysiä on monia hyvin erikokoisia. Ns. isorysien suuaukko eli muikkupaunetti, uloin vanne, on yli 1,5 metriä, pienemmät rysät ovat yleensä n. metrin vanteella varustettuja. Särjen ja ahvenen pyyntiin käytetään yleensä matalia noin 1,5 – 3m korkeita rysiä, kun taasen muikkupaunetti on yleensä 6 – 8m korkea.
Paras rysäkalastuksen aika on viileiden vesien aikaan alkukesästä. Silloin kalat uivat paljon ruuan perässä, tankaten itseänsä pitkän talven jälkeen. Myöhemmin vesien lämmettyä rysät likaantuvat ja saalismäärät laskevat. Rysä pyritäänkin virittämään oletetulle kalojen kulkureitille. Rysäpyynti ei vahingoita kaloja ja rysästä on helppo päästää alimittaiset kalat takaisin kasvamaan.
Tämän kertainen postaus ei varsinaisesti liity kalastukseen, mutta ajattelin kuitenkin kertoa hieman opiskelusta Paraisten kalakoululla. Viime syksynä meillä oli oppiaineena vesillä liikkuminen. Opiskelu täällä kalakoululla on hyvin käytännön läheinen ja oikeasti touhutaan kalastukseen liittyvien asioiden kanssa.
Yhtenä päivänä vesillä liikkumisen tunneilla lähdimme kokopäiväiselle venematkalle Jurmon saarelle. Ennen matkalle lähtöä piti meidän laatia reittisuunnitelma Jurmon saarelle, joka sijaitsee Turun ulkosaaristossa. Reittisuunnitelma tehtiin edellispäivänä ennen reissua ottaen huomioon seuraavan päivän sääennuste. Kirjanpitoon tuli siis merkitä tärkeimmät maamerkit/tuntomerkit, jotta pääsisi ehjänä veneen kanssa perille. Merkintöjä tehtiin paljon, sillä kartalla oli paljon linjatauluja, sektoriloisteita ja väyliä ym. Merikartan symbolit poikkeavat huomattavasti maakarttojen vastaavista merkeistä. Merikartan lukutaito on veneilijän ehdoton edellytys turvalliseen liikkumiseen niin saaristossa, sisävesillä, kuin avomerelläkin.
Reittisuunnitelman ja kartan lukutaidon lisäksi pitää myös osata eri merimerkit ja tietää miten merellä liikutaan. Alusten väliset väistämissäännöt on osattava sekä myös miten menee väylämerkinnät ja miltä puolelta minkä väriset poijut on kierrettävä. Merten tutuin liikennemerkki on viitta eli reimari. Reimarin värin ja hatun perusteella osoittaa se, miltä puolelta se on ohitettava. Merellä on oikea
npuoleinen liikenne kuten maallakin. Vastaantulevat veneet väistävät toisiaan muuttamalla suuntaansa oikealle. Samoin oikealta tulevalla on vesilläkin etuajo-oikeus, se on siis ”oikeassa”. Lisäksi myös saavuttava vene on aina väistämisvelvollinen. Muutenkin väistöliikkeet tulee tehdä riittävän ajoissa ja niin selvästi, että toinen veneilijä voi ne varmasti havaita ajoissa. Suuren onnettomuus riskin takia koskaan ei pidä ajaa toisen Keulan editse.
Tänä talvena jäät on ollu ihan hyvässä kunnossa. Itse olen käynyt aktiivisesti pilkillä koululla ja muuallakin. Maaliskuun alkupuolella pääsin kuitenkin mukaan auttamaan ja ohjaamaan Etelä-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin pilkkileiriä. Parhaillaan minulla on menossa koulussa työssäoppimisen jakso ja tämä leirillä ”töissä” oleminen sopi juuri siihen. Majoituspaikkana oli Pellin leirikeskus kalaisan Lohjanjärven rannalla. Leirikeskuksen päärakennuksesta löytyi majoitustilaa lähes 60:lle 4 hengen huoneissa ja mulla oli yksin käytössä kokonainen oma huone. Itse päärakennuksessa oli lisäksi ruokasali ja oleskelutiloja missä pystyi hyvin viettämään aikaa. Itse Lohjanjärvi on Uudenmaan maakunnan suurin järvi. Järven pinta-ala on 122 km², josta 31 km² on saaria.. Järvi on suhteellisen syvä ja laskee Mustionjoen kautta mereen. Lohjanjärvestä kalastetaan muun muassa kuhaa, haukea, ahventa ja muikkua. Järveen on myös istutettu myös taimenta ja siellä järjestetään säännöllisesti tietenkin uistelu- ja pilkkikilpailuja.
Perille saavuttiin perjantai-iltana, jolloin ohjelmistossa oli saunomista ja paikkoihin tutustumista. Mutta löytyihän joukosta muutama todella innokas nuori, joka lähti jo jäille pilkille siinä iltahämärän tullessa. Aamulla sitten aamupala nassuun ja sen jälkeen jäälle tallustelemaan. Ensimmäisen reiän minä kairasin jo muutama kymmen metrin päästä rannasta. Halusin tarkastaa jään kunnon ja katsoin kuinka paksua se oli. Noh jäätä oli sen ainakin 30cm, joten pystyi huoletti kävelemään jäällä ilman minkään sortin pelkoa, että tippuisi jäihin. (Tsekkaa mun vanhempi blogikirjoitus viime talvelta, jossa kerron miten liikut turvallisesti pilkillä). Sää oli aivan taivaallinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ainoastaan pieni viima kävi jäällä. Ensimmäinen reikä oli valitettavasti tyhjää täynnä. Seuraavaan reiän kun kairasin niin johan alkoi kalaa nousemaan. Kala oli pääosin ahventa ja särkikalaa. Ahvenet olivat valitettavasti pieniä, mutta ne menivätkin nyljettäviksi ja myöhemmin kotona pannulle. Myös muutama kuha ja siika saatiin ylös aivan yllätyksenä. Kävimme kalassa useampaan otteeseen lauantaina. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Myös sunnuntai aamuna suunnistimme jäälle ennen kotiin lähtöä ja siivoiluja. Pidimme myös askarteluillan nuorille, jossa teimme värikoukkuja tasapainopilkeille ja pystypilkeille. Niitä pääsi sitten itse kokeilemaan seuraavana aamuna. Saunassa käytiin joka ilta. Siellä juteltiin kala-asioista, jota oli tapahtunut päivän aikana, ja muitakin ajankohtaisia asioita otettiin puheeksi. Ruoka oli koko leirin aikana aivan mieletöntä myös.
Leirin aikana oli meneillä leikkimielinen kilpailu, jossa viikonlopun aikana jokaisen leiriläisen kolmen pisimmän ahvenen pituusmitta laskettiin yhteen. Voittaja oli tietenkin se kenen summa oli suurin . Niinhän siinä kävi, että juniorit pesivät vanhukset menneen tuleen. Palkintoina oli mm. pilkkireppuja, viehelaukkuja ja pilkkejä paljon.
Oli mukavaa olla leirillä ja katsoa leiriläisten menoa hieman eri näkökulmasta ja seurata nuorten menoa. Muistu hyvin mieleen omat leirit junnuna. Nuoria leirillä oli reilut kymmenkunta, joista osa ensikertalaisia ja osa jo kokeneempia pilkkijöitä.
No mutta, kevät on lähtenyt kivasti käyntiin ja mä olen ollut töissä töissä, työssäoppimassa. Mun ensimmäinen työharjoittelujaksoni on nyt ohi ja sain olla Wobbleri nimisessä kalastustarvikeliikkeessä. Kauppa sijaitsee nykyjään Helsingin Malminkartanossa, Vihdintien varrella. Liike on perustettu jo vuonna 1985 ja on lähtöisin Helsingin Pursimiehenkadulta. Voi todellakin sanoa, että liike on vapaa-ajan kalastajan palveleva erikoisliike. Wobbleri on heittokalastajan liike ja siellä on myös paljon vieheitä ja välineitä lohikaloille sekä erittäin laaja vapavalikoima. Liikkeessä on myynnissä paljon pienvalmistajien tekemiä tuotteita. Täytyy myöntää, että niiden viimeistellyt yksityiskohdat ja laatu on ihan toista kun kiinan tuotteissa. Valikoimassa löytyy myös jerkkikalastukseen kymmeniä eri tuotemerkkejä ja tietenkin nyt suuressa suosiossa olevat suuret haukijigit.
Pääsin näkemään omin silmin, että mitä tämä kalastustavaraliikkeen toiminta on ja millaista siellä on olla töissä. Työhöni kuului mm. tavaroiden hyllytystä ja hinnoittelua ja tietenkin asiakaspalvelua. Mielestäni oli mukava tavata ihmisiä, jotka ovat samanhenkisiä kalastuksen harrastajia kuin minäkin. Kaupalla kävi myös vierailemassa kovia hauenkalastusidoleitani kuten Antti Heinonen. Opin myös paljon uusia asioita kalastuksesta tällä työssäoppimisjaksolla.
Kalastustarvike myynnin lisäksi Wobblerissa voit korjata tai huollattaa kelasi. Minä pääsin myös tekemään omille keloilleni perushuollot purkamalla kelat täysin osiksi. Ja niitä osia oli todellakin paljon. Itse tästä en olisi kyllä selvinnyt millään, mutta onneksi kaupan kelanhuoltaja Jaska oli apuna kokoajan. Onhan se hyvin hyödyllistä ja mukavaa tuntea oma kela, eikä se huoltaminen ole todellakaan pahitteeksi. Kelan huollon lisäksi pääsin myös opettelemaan siimanpuolausta. Ensin puolattiin pois vanhat siimat ja sitten puolattiin uudet tilalle. Näin kun sen tekee niin ei tarvitse ostaa kuin tarvittava määrä siimaa. Laitteella puolaus käy tosi näppärästi ja siima puolaantuu tasaisesti ja sopivan kireäesti puolalle. Pitihän mun tietenkin myös vaihtaa omat siimat ja kiristää ne puolalle ennen kauden avausta. Pääsin myös hieman askartelemaan omin kätösin sormet kippurassa rigejä. Ei sekään ihan helppoa ole vaan vaatii näppäriä sormia.
Mielestäni aika kului liian nopeasti ja jäi hieman haikeet fiilikset, kun en enää ensi viikolla pääse töihin. Mielestäni työhenki oli erittäin hyvä tässä puodissa ja työskentelisin mielelläni siellä tulevaisuudessakin! Opin tuntemaan mukavia ihmisiä ja työpäivät ja työtehtävät olivat vaihtelevia. Noh luvassa on nyt kuitenkin kauden avausta hauenkalastuksen parissa. Seuraavat pari viikkoa vuorossa on taas koulua Paraisilla kalakoulussa ja aiheena tietenkin avomerikalastusta.
Jennin kisaviikonloppu huipentui mestaruuteen ”SM-toimintakisa on loistava kokemus”
Kerron teille elokuisesta viikonlopusta, jona olin mukana voittamassa Suomen mestaruutta. Tiedän toki, etteivät kalastukseen liittyvät Suomen mestaruudet ole kovin arvostettuja yhteiskunnassamme. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska kyseinen kilpailu on minulle itselleni tärkeä, eikä kukaan voi viedä sitä minulta pois.
Nuorten SM-toimintakilpailussa kolmen hengen joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan kuudessa eri osakilpailussa. Joukkueissa saa olla yksi yli 15-vuotias kilpailija, mutta vähintään kahden tulee olla alle 15-vuotiaita tai kilpailuvuonna 15 täyttäviä. Lisäksi joukkueeseen kuuluu joukkueen johtaja, jonka tulee olla yli 18-vuotias.
Vähiten pisteitä kerännyt voittaa
Osakilpailujen tulokset muutetaan sijoituspisteiksi niin, että voittajille niitä kertyy vähiten ja viimeisille eniten. Lopuksi kaikkien osakilpailujen sijoituspisteet lasketaan yhteen ja vähiten sijoituspisteitä kerännyt joukkue voittaa Suomen mestaruuden.
Osakilpailuja ovat tietokilpailu, taitoviesti, onkiviesti, kalantunnistus, tarkkuusheitto sekä järjestäjän suunnittelema yllätystehtävä. Kilpailun järjestää edellisenä vuonna voittanut piiri eli tällä kertaa Kaakkois-Suomen piiri.
Uutta väkeä Upilassa
Tänä vuonna nuorten SM-toimintakilpailu järjestettiin Upilan leirikeskuksessa Hollolassa. Kilpailemaan saapui yhdeksän joukkuetta eri puolilta Suomea.
Mukana oli niin vanhoja konkareita kuin ensikertalaisiakin, mutta heti aluksi selvisi, että kilpailu oli tullut siirtymävaiheeseen. Suurin osa vanhoista joukkueista oli jäänyt pois ja tehnyt tilaa nuoremmille innokkaille kilpailijoille.
Samalla suurin osa aiemmista kisavuosista tutuista kasvoista oli kadonnut. Ehkäpä juuri tästä syystä tunsin tietynlaista haikeutta koko kilpailun ajan.
Erilainen perjantai-ilta
Saavuin paikalle perinteisesti perjantaina, vaikka itse kilpailu alkoikin vasta lauantaina. Perjantai-ilta on yleensä vietetty kavereiden kanssa hengaillen ja jutellen tai seuraavana päivänä alkavaa kilpailua varten harjoitellen.
Tämä vuosi oli kuitenkin erilainen. Olin yksin. Niinpä päätin keskittyä läksyjen tekemiseen siirtääkseni ajatukseni pois edellisten vuosien muistoista.
En kuitenkaan voinut vastustaa tarvetta kerrata kalastustietoutta vielä ensimmäisenä lajina odottavaa tietokilpailua varten. Nopean kertauksen jälkeen oli aika mennä nukkumaan ja odottaa aamua.
Yhdessä tiesimmekin paljon
Vielä lauantaina aamupäivällä kävin läpi kalojen alamittoja ja kalastuslakia lupien ostamiseen liittyen. Vasta kello kaksitoista syödyn lounaan jälkeen alkoi ensimmäinen osakilpailu, tietokilpailu.
Ennen kysymysten jakamista ja kilpailun aloittamista joukkueenjohtajat ohjattiin toiseen huoneeseen. Sitten seurasi yhteensä kymmenen kysymystä, jotka koskivat kalastusta, veneilyä tai retkeilyä, ja meidän piti tietää niihin vastaukset. Onneksi kyseessä oli joukkuekilpailu ja me kolme yhdessä tiesimmekin aika paljon.
Päällimmäiseksi muistiini jäi kysymys ainoasta Suomen laissa määritellystä ylämitasta. Se koski taimenta, joka elää purossa tai lammessa, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä. Vastaus kuului, että tällaisen taimenen ylämitta on 45 cm. Sijoituimme jaetulle kolmannelle sijalle tietokilpailussa yhdessä Hämeen kakkosjoukkueen kanssa.
Taitoviestissä oli ongelmia
Seuraavana vain hetken hengähdystauon jälkeen oli vuorossa taitoviesti, jossa yksi joukkueen jäsenistä rakentaa onkilaitteen, toinen käy onkimassa kalan ja kolmas perkaa ongitun kalan haluttuun kuntoon. Minä olin onkija. Vaikka kilpailu oli tuttu ja tiesin, mitä tulisi tehdä, jännitti silti hieman.
Saatuani ongen käteeni juoksin hakemaan syöttejä ja sitten puiden lomaan kilpailualueelle. Puut muodostivatkin ensimmäisen ongelman. Muut kilpailijat olivat jo varanneet avoimet paikat läheltä vaihtoaluetta. En kuitenkaan halunnut tuhlata aikaa siirtymällä kauemmas, joten tyydyin tähän hieman haastavampaan onkipaikkaan.
Heilautin ongen veteen ja edessäni oli seuraava ongelma, sillä koho upposi pohjaan kuin kivi. Muilla tuntui olevan samankaltaisia ongelmia, ainakin huudoista päätellen.
Painotuksen tuoman ongelman vuoksi päätin sittenkin siirtyä avoimempaan paikkaan hieman kauemmas. Eikä mennyt kauaa, kun sain salakan narrattua koukkuuni. Vain kevyesti kiinni ollut kala putosi maahan ja nappasin sen kiinni, ennen kuin se ehti pomppia takaisin veteen.
Sitten juoksin takaisin. Joukkueemme jäsenistä kolmas perkasi kalan ja me voitimme toisen osakilpailun. Silloin oli jo hymy herkässä. Alku oli ainakin vahva meidän osaltamme.
Soutuveneellä kalaan
Taitoviestin jälkeen meitä ohjeistettiin hakemaan pelastusliivit jokaiselle sekä yhdelle virveli ja vieheitä. Myös onkilaitetta sai tuunata ja korjata seuraavia osakilpailuita varten, muun muassa kohot piti vaihtaa toisenlaisiin.
Haettuamme tarvittavat varusteet oli alkamassa järjestäjän eli Kaakkois-Suomen laatima tehtävä. Lähdimme soutuveneillä kalaan. Kilpailuaikaa olisi tunti ja vartti. Yhden meistä piti onkia, yhden pilkkiä ja yhden heittokalastaa virvelillä. Kova tuuli ja kesken kilpailun yllättänyt sadekuuro toivat omat haasteensa.
Ongesta ja pilkistä ei ollut juurikaan hyötyä, sillä tuuli oli liian kova, ja venettä oli pakko koko ajan siirtää. Olimme varsin pitkään täysin ilman tärppejä, kunnes aivan loppumetreillä matkaamme lähti pieni hauki, joka riitti viidennelle sijalle. Saaliin paino ratkaisi kilpailun.
Kaikki lajit oikein
Viimeinen osakilpailu lauantaina oli kalantunnistus. Jokaisesta väärästä vastauksesta sai miinuspisteen, joten jos ei ollut varma kannatti jättää vastaamatta.
Lajeja oli yhteensä viisitoista ja ne oli aseteltu tuttuun tapaan kertakäyttölautasille muutaman metrin päähän toisistaan. Meidät lähetettiin liikkeelle yksi joukkue kerrallaan ja polulla olevien joukkueiden väliin tuli jättää yksi lautanen. Me aloitimme.
Minun osani oli helppo, toimin kirjurina. Joukkuetoverini olivat nimittäin minua parempia tunnistamaan lautasilla lojuvia kaloja, joten annoin heidän hoitaa homman kotiin. Hyvinhän tämäkin osakilpailu meni, saimme kaikki oikein.
Kalantunnistuksen aikana nurmelle oli aseteltu Ahrenbergin matto ja talon kulmalle oli viety kaksi virveliä ja kaksi perhovapaa nojaamaan. Virveleihin oli solmittu päärynäpainot. Tämä oli harjoituspaikka sunnuntain tarkkuusheittoa eli castingia varten.
Loppuilta oli vapaata. Rannassa lämmitettiin sauna, jossa sai käydä. Jotkut kävivät illan aikana kalassa, osa harjoitteli tarkkuusheittoa ja oli niitäkin, jotka pelasivat vuoroin jalkapalloa ja koripalloa. Mielestäni illat ovatkin kisoissa parasta aikaa, kun saa pitää hauskaa uusien ja vanhojen kavereiden kanssa, mitä ikinä tekeekään.
Tänä vuonna keskityin kuitenkin kilpailuun ja tarkkuusheiton harjoittelemiseen. Olimmehan edelleen kilpailun johdossa, emmekä halunneet hävitä.
Varhaisia heittoharjoituksia
Seuraavana aamuna heräsin herätyskelloni soittoon 6.30. Aamupala alkoi kahdeksalta, mutta olin päättänyt harjoitella aamulla vielä viimeisen kerran tarkkuusheittoa. Kahdeksaan asti heittelin, kunnes oli aika mennä syömään. Sen jälkeen alkoi toiseksi viimeinen osakilpailu, onkiviesti.
Onkiviestissä yksi joukkueen jäsen kalastaa kerrallaan, ja saatuaan kalan tuo sen pussiin vaihtoalueelle, jolloin seuraava lähtee onkimaan. Kalojen yhteispaino ratkaisi tämänkin kilpailun. Joskus on laskettu kalojen lukumäärää tai yhteispituutta, mutta tämä oli se tylsin ja helpoin vaihtoehto.
Vaihtoehtoina oli, joko kalastaa rannalta tai lähteä kalaan veneellä niin, että joukkueenjohtaja soutaa venettä. Me aloitimme rannalta, mutta olemattoman syönnin vuoksi joukkueemme ensimmäinen onkija lähti muutaman minuutin jälkeen kalaan veneellä.
Sieltä löytyi sorvaparvi, jota jahtasi useampi joukkue. Mekin saimme siitä osamme ja juoksimme vuoronperään veneeseen ja veneestä vaihtoalueelle. Kalastajien kesken käytävä yleinen hyvähenkinen kommentointi ja vitsailu leimasivat koko viikonlopun, mutta tuli erityisesti esille, kun joukkueenjohtajat pääsivät osallistumaan kilpailuun.
Stressaava tarkkuusheitto
Onkiviestin jälkeen edessä oli viimeinen laji, kauhulla odotettu tarkkuusheitto. Kaikki joukkueet odottivat riviä ja epämääräistä läjää muistuttavassa rykelmässä omaa vuoroaan. Tilanne oli stressaava niin kuin aina kaikkien katsoessa heittoja, jotka ratkaisevat mestaruuden. Niistä riippui kaikki.
Joukkueiden ensimmäiset kilpailijat heittivät käänteisessä järjestyksessä, jolloin viimeisenä ollut joukkue aloitti. Muiden suorituksia seuratessa oli mukavaa jutella uusien kavereiden kanssa ja huomata, ettei stressannut yksin. Olin itsekin ollut kyseisessä tilanteessa jo monena vuonna aiemminkin.
Heitimme kolmelta eri matkalta yhden harjoitus- ja sitten yhden kilpailuheiton. Yksi joukkueen jäsenistä sai halutessaan heittää perhovavalla, jolla sai tuplapisteet.
Toimintakilpailuun kuuluu, paitsi joukkueiden välinen huulenheitto ja vitsailu, niin myös toimitsijoiden haastaminen esimerkiksi tarkkuusheitossa. Ovathan toimitsijatkin meille vanhoille konkareille tuttuja monen vuoden ajalta. Näinpä kaikki, jotka heittivät paremmin kuin malliksi heittänyt tuomari saivat erikoispalkinnon. Ja paljonhan niitä erikoispalkintoja jaettiinkin.
Tarkkuusheiton jälkeen jännitystä pidettiin yllä siivouksen ajan. Lisäksi pakkailimme ja söimme ennen palkintojen jakoa ja tulosten julkistamista. Uskoin voittoomme vakaasti.
Toimintakilpailu on loistava kokemus
Viimein koitti palkintojenjaon aika. Me voitimme Suomen mestaruuden! Olin onnellinen. Tämä oli kahdeksas vuoteni kilpailijana SM-toimintakilpailussa.
Koskaan aiemmin emme ole pärjänneet kovinkaan hyvin, mutta silti olen aina tullut uudestaan joka vuosi. Yhdeksänvuotiaasta asti olen käynyt kilpailemassa ja aina mukaan on lähtenyt lämpimiä muistoja mitalien ja pokaalin sijaan.
Nämä ovat riittäneet tuomaan minut takaisin yhä uudelleen. Ihmiset vaihtuvat ja tutut kasvot katoavat hiljalleen, mutta kilpailussa käyminen on osa minua. Ehkä siksi siitä on niin vaikea päästää irti. Onneksi vielä ei edes tarvitse.
Nuorten SM-toimintakilpailua arvostetaan aivan liian vähän, sillä se on aivan loistava kokemus! Uudet sekä vanhat ystävät ja kilpailu, joka ei ole koskaan kahta vuotta samanlainen.
Aion kilpailla vielä uudestaan, ja sitä paitsi, ensi vuonna puolustetaan mestaruutta kotikentillä.
Tämän syksyn ensimmäinen työssäoppinen tuli oltua Vantaan kaupungilla kalastusteknikko Markku Tiusasen matkassa. Tiusanen on myös tunnettu kilpakalastaja, joka on World Predator Classic 2016 mestari sekä heittouistelun Suomenmestari vuodelta 1992. Koko työssäoppimisjakson pääsiin siis olemaan tunnetun kalastusoppaan opissa. Kyseisellä jaksolla ei kuitenkaan oltu tekemisissä varsinaisen kalastuksen parissa. Olimme mm. kunnostamassa puroja ja tekemässä taimenille kutusoraikkoja. Kalastuksen valvontaa oli lähestulkoon joka päivä. Kiertelimme kaikki Vantaan alueella olevat kosket. Osa koskista oli kokonaan rauhoitettuja taimenelta ja lohelta.
Puron kunnostusta käytiin tekemässä Kylmäojalla. Kylmäoja on joki Vantaalla. Sen latvustossa on kolme haaraa, joista kaksi tulee Tuusulan Maantiekylästä ja kolmas lentokentältä (Helsinki-Vantaa). Puro virtaa Ruskeasannan ja Ilolan läpi lähellä Tikkurilaa. Joki yhtyy myöhemmin Keravanjokeen muodostettuaan ensin Koivuhaan ja Viertolan kaupunginosien välisen rajan. Kylmänojalle nousee taimenen kudun aikana useita yksilöitä kutemaan. Kylmäojassa on myös paikallista taimenkantaa jonkin verran, jotka siis elävät tässä kyseisessä purossa/ojassa. Kävimme tekemässä muutamat uudet kutusoraikot. Lisäsimme pieniä rae kiviä ja muutaman poikaskiven. Poikaskivet ovat taas isompia kiviä, joiden taakse taimenen poikaset menevät piiloon syntymisen jälkeen ja ovat turvassa siellä. Kutusoraikot kannattaakin tehdä alueelle, jossa veden virtausnopeus on riittävä. Virtaus pitää soraikon puhtaana ja mahdollistaa hapekkaan veden vaihtuvuuden soraikossa. Soran levittäminen kannattaa tehdä kiveämisen yhteydessä. Kutusoraksi soveltuu seulottu luonnonsora, jonka raekoko on 8-50 mm väliltä.
Ennen kuin purokunnostuksia alettiin tekemään tulee kyseisiä kohteita tutkia hieman enemmän esim sähkökalastuksella. Kävimme kiertelemässä muutamassa potentiaalisessa paikassa Vantaanjoen varrella, joihin laski vettä pienistä puroista sekä ojista. Kyseisissä puroissa oli tarpeeksi vettä, että niissä on jonkin sortin alakantaa. Sähkökalastus on hyvä vaihtoehto, jolla sai selville mitä kaloja siellä lymyilee. Sähkökalastus on yksi kalabiologian tutkimusmenetelmistä. Menetelmänä se on suhteellisen tehokas pienissä joissa ja puroissa, ja sillä saa melko hyvän arvioin tutkittavan alueen lajikirjosta ja kantojen koosta. Sähkökalastukseen tarvitaan kaksi: sähköttäjä ja haavimies. Sähköttäjä kantaa rinkkatelineessä olevaa akkusysteemiä selässään, josta lähtee veteen menevä häntä: katodi. Toisessa kädessä sähköttäjällä on sauvamainen anodi. Katodin ja anodin välille muodostuu sähkökenttä. Sähkökentän vaikutuspiirissä kalan pään pyrstön välille muodostuu jännite-ero, mikä aiheuttaa kalalle pakkouintireaktion kohti anodia. Kalan saavuttua riittävän lähelle se taintuu hetkellisesti ja nousee pintaan, jolloin se on helppo haavita tarkempaa tutkimista varten. Kalat virkoavat pian ja ne vapautetaan takaisin veteen. Menetelmä on suhteellisen kalaystävällinen ja sitä käytetään mm. taimenkantojen kartoittamiseen.
Pääsin mukaan myös kokoukseen, jossa suunniteltiin padon purkamista. Kokouksessa keskusteltiin projektin suunnittelusta ja töiden etenemisestä. Suunnitelmissa käytiin läpi urakoitsija valinnat, aikataulut ja vaikka mitä. Aika paljon kaikkea pitää ottaa huomioon. Monia asioita joita ei edes itselleni tullut mieleen miten ne vaikuttavat asioiden järjestämiseen.
Tarkastelimme päivien aikana kymmenien ihmisten kalastuslupia. Ikähaarukka oli laidasta laitaan ja myös ulkomaalaisia kalastajia näkyi usein kalastamassa. Ulkomaalaisia tai ketään kohtaan ei kannata ottaa minkään sortin ennakkoluuloja etteikö heillä olisi kalastusluvat kunnossa. Kaikkia kalastajia tulee katsoa samalla tavoin missä lie olet kalastamassa ja tarkastamassa. Sakkoja ei tarvinnut kirjoittaa kenellekään, sillä kaikilla oli luvat kunnossa. Vantaalla kaupunki tulee alle 18-vuotiaide kalastusta niin, ettei heidän tarvitse maksaa lupaa kuin muualla kuin Vantaankosken kalastuslupa-alueella. Muuten kaupunki myy täysi-ikäisille viehekalastukseen kahta lupaa – Vantaankosken kalastuslupaa ja Vantaan kaupungin kalastuslupaa. Vantaan kaupungin kalastuslupa oikeuttaa vetouistelemaan, virvelöimään ja perhokalastamaan Vantaan kaupungin hallitsemilla vesialueilla ja kun taas Vantaankosken kalastuslupa oikeuttaa virvelöimään ja perhokalastamaan Vantaankosken kalastuslupa-alueella sekä onkimaan Vantaankosken suvannossa. Niin ja lisäksi 18–64 -vuotiaiden kalastajien on maksettava myös toi valtion kalastuksenhoitomaksu.
Oli mukava päästä tämän ammattilaisen matkaan työssäoppimisjakson aikana. Pääsin juttelemaan ja kyselemään tulevaisuuttani ajatellen sekä sain pieniä vinkkejä omaa uraani ajatellen. Onhan Tiusanen sertifioitu kalastusopas ja yksi Suomen kolmesta Rapala Pro Guide-oppaasta sekä hänet on valittu myös vuoden kalastusoppaaksi. Minulla tietenkin oli paljon kysymyksiä hänelle, sillä halu kalastusoppaaksi on suuri.
Hei täällä kirjoittaa Fisuun sivujen uusi bloggaaja Vilho Saarela.
Tässä ensimmäisessä blogissani kerron mielestäni onnistuneesta viikonlopusta kalastuksen suhteen.
Lauantaina mentiin Fisuun Tampere seuran kanssa kalaan Pahalammelle Karppia onkimaan. Karppirigit oli viritetty jo viikkoa ennen kalakerhossa jokaiselle kuka paikalla silloin oli. Kello kolmen jälkeen aloiteltiin karppia kalastamaan heti syöttien laiton jälkeen. Syöttinä käytimme maissia ja boilieita. Mahdollisuus saada siiman päähän karppi oli, mutta minulle kerrottiin että edellisyön pakkanen ei ainakaan auttaisi asiassa. Muutenkin eletään jo syksyä ja moni ei enään karppia edes ongi. Ongintapaikkamme oli oppaamme Pekka Rintamaa käynyt mäskäämässä jo edellispäivänä.
Vähän yli kello viiden Vapa nytkähti ja jarru lauloi. Kyseessä oli oppaamme Pekan vapa hän tartutti kalan ja antoi vavan minulle, ja sain nauttia voimasta siiman päässä. Kelailin kalan rauhassa rantaan haavi odottikin vedessä jo toisen kerholaisen pitelemänä. Haavissa lepäsi noin kolmen tai neljän kilon karppi. Se oli elämäni ensimmäinen Karppi, vaikka en sitä täysin yksin saanutkaan. Koukku irti, kuvaus ja kala vapauteen niin kuin Pahalammella pitää tehdäkin. Alla kuva kalasta ja iloisesta minusta.
Sunnuntaina ajattelin aluksi, että jos puolen päivän aikaan kävisi Pyhäjärvellä ahventa koittamassa, mutta suunnitelma muuttui. Kaverini Soitti minulle kymmenen maissa, että keulassa olisi tilaa, jos haluaisi kuhaa lähteä jigaamaan. No mikäs siinä totta kai lähden, vaikka lunta sataa. Vartissa kamat kasaan vaatteet päälle aamupuuro naamaan ja eväät mukaan. Kun kipparin kanssa pelipaikoille vihdoin päästiin aloimme luotaamaan penkkoja, monttuja ja muita mielenkiintoisia paikkoja niin syvästä kuin matalastakin.
Aluksi löysimme pienempää kalaa särkeä ja ahventa. Ahven tärpin sain ja jigillä särjen, joka yllätti minutkin. Sitten aloimme kuhaa kalastamaan.
Kuhaa löytyi, jonkin verran ja ei montaa heittoa tyhjää pyydetty, kun kippari J jo minua haavin varteen käski ja ensimmäinen mittakuha kyydissä. Alettiin molemmat heittämään vihreää Hybrid wormia ja siihen saatiin kaloja pitkin päivää. Pari selkeää kuhatärppiä sain heti alkuun ja jäi harmittamaan kun kumpaakaan en saanut edes näytille.
Lopulta minäkin sain kuhan, mutta kippari J siinä ajassa jo kaksi kalaa. Olimme tyytyväisiä, että löysimme kalaa ja ne olivat kaikki mitallisia alkuun.
Puolessa välin päivää tajuttiin, että kaikuluotaimen näytön saa jaettua puhelimeeni eli voin vertikaalijigata samalla kun kippari heittelee. Kaloja ui alta ja makasi pohjassa ja niille koitin jigiä tarjota, mutta ei näyttänyt kuhille maistuvan. Siirryin hetkeksi taas heittelyyn, kun ei vertikaali näyttänyt maistuvan, mutta en saanut kuin pienen hauen ja kuhatärpin aivan veneen vierestä. Siirryin takaisin vertikaalin ja laitoin luottojigini Savage gearin Bleak battle tailin vertsusettiin kiinni ja kaiku näytti kalan veneen alla pohjassa, joten jigi tarjolle. Kuha singahtaa jigiä kohti ja tärppi, mutta ei pysynyt koukussa. Seuraava kala alla, joten jigi tarjolle kuha syöksähtää kohti jigiä. Tärppi, vastaisku ja kala ylhäällä. Jigin vaihto auttoi.
Kalat löytyivät yllättävän matalasta, maksimissaan kahdeksasta metristä. Suurin osa noin kuudesta.
Päivä oli mennyt hyvin. Yhteensä 11 kuhaa joista kaksi alamittaista. Kello oli reilu viisi ja oli pimeä tulossa, joten muutamat heitot enää. Kippari J sai veneeseen hienon 53 cm kuhan. Se jäi päivän viimeiseksi kalaksi ja oli päivän isoin. Veneen keula kohti rantaa. Tiivistettynä hyvä päivä. Uutta opin ja kalaa sain ja hauskaa oli.
Särkisalon perheleirillä kalastusniksit tulivat tutuiksi nuorille
Klippulan leirikeskuksessa Särkisalossa vietettiin elokuussa nelipäiväinen Valtakunnallinen perheleiri, joka kokosi yhteen reilut kolmekymmentä innokasta kalastajaa. Leiri avattiin kakkukahvein, joilla juhlistettiin Palatsi Fishing Teamin kaksikymmentä vuotta täyttävää toimintaa. Leiriläisiä kannustaneesta avajaispuheenvuorosta vastasi puolestaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho.
Osalla nuorista oli vielä suu täynnä kakkua ja kermavaahtoa nenän päässä, kun he jo suuntasivat juoksujalkaa kohti omia kalastusvälineitään ja venerantaa – kalastamaanhan tänne oli tultu! Leirillä otettiin huomioon nuorten omat toiveet ja valtaosa venekunnista suuntasi aluksi haukien perään. Niitä toki saatiinkin, mutta lukumääräisesti melko niukasti ja ne kaikkein rotevimmat hauet eivät leukojaan uistinten ympärille sulkeneet.
Pikku hiljaa nuorten kiinnostus alkoikin kääntyä hauista kuhan- ja ahvenenkalastukseen – vieläpä sangen tuloksekkaasti. Kuhia tuli paremmin kuin, mihin aikaisempina leirivuosina oli totuttu, ja varovaisen arvion mukaan leiriläisten veneissä kävi kääntymässä reilusti toistasataa kuhaa. Suurin osa niistä tuli heitto- ja vertikaalijigaamalla, mutta kyllä vetouisteluakin hieman kokeiltiin.
Juhani innostui vertikaalijigaukseen
Leirillä kokeiltiin myös vertikaalijigaamista kaikuluotaimen avulla. Juhani Kakko oli yksi tähän kalastustapaan innostuneista nuorista. Pääsin seuraamaan läheltä, miten kaikki tapahtui.
Veneemme lipui silloin otollista kohtaa hitaasti tuulen mukana. Seurasimme Juhanin jigiä kaikuluotaimen näytöltä, kun näimme kalan nousevan pohjasta sitä kohti. Tästä alkoi reilun viiden sekunnin monologini, kun autoin Juhania tulkitsemaan, mitä kaiussa tapahtuu:
”Nyt nousee, valmiina iskuun! Ei ottanut, nosta hieman. Pääsi karkuun! Lähti perään, nyt valmiina! KIINNI!”.
Loppu on väsytystä ja historiaa – pojan ensimmäinen kaiun näytöltä narrattu vertikaalikuha ja vieläpä mitallinen sellainen oli veneessä.
Komeita ahvenia aamutuimaan
Leirin aikana pidettiin osallistujille myös erilaisia koulutusrasteja, jotka sisälsivät lippauistinten valmistusta, erilaisia jigikalastusniksejä, kala- ja luontoaiheisen tehtäväpolun, onkilaitteen rakennusta ja ahvenen pohjaongintatekniikkaa sekä siihen sopivan tapsin valmistusta.
Jukka Vetikon pohjaongintarastilla antamat tekniikka- ja paikkavinkit tulivat tarpeeseen, kun heti rastin jälkeen suuntasimme veneen muutaman innokkaan nuoren kanssa ahventen perään. Jukan vinkit olivatkin ns. kova sana, sillä raitapaitoja tuli hyvin iltamyöhään saakka.
Innosta piukeat nuoret eivät olisi malttaneet lopettaa ollenkaan ja painostivat allekirjoittaneen aamuaikaiseen kalareissuun ennen aamiaista. Ja hyvinhän se unihiekka karisi aamulla silmistä komeita ahvenia nostellessa. Puoli kiloakin meni rikki pari kertaa.
Voisi kestää kaksikin viikkoa
Koko leirin ajan oli käynnissä suurimman ja pienimmän kalan kilpailut sekä kalalajien bongauskisa, jossa tavoitteena oli saada mahdollisimman monta eri kalalajia vapavälinein. Iltaisin innokkaimmat leiriläiset kahlasivatkin matalassa rantavedessä etsien pieniä kaloja ja eri lajeja otsa- ja taskulamppujen valossa.
Vaikka olin aistivinani pientä turnausväsymystä, niin juuri ennen leirin päättänyttä palkintojenjakoa kuulin nuoren suusta, että ”kyllä tällainen neljä päivääkin on hyvä, mutta voisihan sitä joskus olla vaikka viikon tai kahdenkin pituisia kalastusleirejä”.
Parasta oli kalastus!
Leirillä kahden poikansa, Onnin 12 ja Aatin 8, kanssa ollut Elina Huhti Loimaalta kiitteli sitä, että tällaisia leirejä järjestetään. Elina kertoi, että he ovat perheenä kiinnostuneita kalastuksesta. He eivät kuitenkaan tunne Loimaalta ketään, joka voisi harrastuksessa auttaa, eikä venettäkään lähipiiristä löydy.
”Ilman tällaisia leirejä olisi tosi vaikeaa lähteä kalaan yksin, kun ei ummikkona ymmärrä vieheistä, eikä oikein mistään muustakaan kalastukseen liittyvästä sanaakaan”, hän naurahti.
Vuonna 2013 Elina oli sattumalta Googlesta nähnyt, että tällaisia leirejä on olemassa ja ei aikaakaan, kun Onni oli jo pilkkileirillä. Siitä lähtien he ovat kalastusleireillä käyneet ja Elina kokee oppineensa niistä paljon.
Kun Aatilta kysyttiin, mikä leirissä oli parasta, vastaus oli selkeä: ”Kalastus”. Aatin pyytäessä äidiltään karkkia, naurahtaa Elina vielä:
”On täytynyt olla hyvä leiri, kun on karkkia jäljellä, kun leiri loppuu.”
irrottamisessa sekä tulihan sitä kiivettyä myös kerran puuhunkin. Kaikki ei välttämättä uskaltaneet käsitellä kaloja niin auton myös siinä minkä ehdin. Hienointa oli kummiskin nähdä, kun lapsien suuret hymyt loistivat pitkälle heidän saaliidensa kanssa. Vaikka kalat eivät olleet suuria niin ne merkitsivät lapsille paljon. Kalasaalit vaihtelivat 5g-161g välillä punnituksessa. Kalastuksen päätteeksi tarjolla oli tietenkin myös mehua ja keksiä lapsille ja mitaleitakin jaettiin sarjansa kolmelle parhaalle.
![WP_20150905_003[1]](http://www.fisuun.fi/wp-content/uploads/2016/07/WP_20150905_0031-300x169.jpg)
Mun omasta mielestä tämä on ehdottomasti haastavin osakilpailu, ihan vaan, koska paineet on jäätävän kovat, kun muut ympärillä katsoo sun suoritusta. Yleensä casting on myös aika ratkaiseva osakilpailu sijoitusten suhteen. Mutta jostain syystä tää on silti aina hauskinta.
iikkumiseen niin saaristossa, sisävesillä, kuin avomerelläkin.
Pääsin mukaan myös kokoukseen, jossa suunniteltiin padon purkamista. Kokouksessa keskusteltiin projektin suunnittelusta ja töiden etenemisestä. Suunnitelmissa käytiin läpi urakoitsija valinnat, aikataulut ja vaikka mitä. Aika paljon kaikkea pitää ottaa huomioon. Monia asioita joita ei edes itselleni tullut mieleen miten ne vaikuttavat asioiden järjestämiseen.
Loppu on väsytystä ja historiaa – pojan ensimmäinen kaiun näytöltä narrattu vertikaalikuha ja vieläpä mitallinen sellainen oli veneessä.
